Kylmät ja sateiset toukokuun ensimmäiset päivät, tulppaanien lehtien nopea kasvu, hillitön odotus. Päivät kasvihuoneen lämmössä kylvien, koulien, kastellen. Ja sitten: puolivälissä kuuta ensimmäiset jalokivinarsissit, pian jo seuraavat, ensimmäiset tulppaanit, idänvirpiangervojen lehdet, ja tuhannet pienet taimet kaikkialla. Puutarhurin mieli elää luonnon kanssa samalla vauhdilla, hidastetusti ja intensiivisen läsnä, tarkkaillen ja aistien. Kurjet huutelevat pellolla, hanhiparvia lentää tontin yli päivittäin, linnut pitävät konserttia ja kaikkialla tuoksuu. Pölyttäjät pörräävät ensin pajuissa, sitten siirtyvät omenapuihin ja marjapensaisiin.
Ja minä ihmettelen: onko tämä ihan oikeasti meidän puutarha? Missä välissä tästä tuli näin kaunis? Vaikka olen rakentanut kukkapenkit ja kylvänyt, istuttanut, lannoittanut ja kitkenyt, silti en koe että olisin tehnyt kaiken itse. Suurin osa työstä on kasvien omaa elämänvoimaa ja luonnon tekosia. Syksyllä kukkasipuleita istuttaessani en pystynyt kuvittelemaan kokonaisuutta, milloin mikäkin tulppaani- tai narsissilajike kukkisi ja miltä puutarha milloinkin näyttäisi. Tämä elävä installaatio on vain osittain omassa hallussani ja yllättää runsaudellaan.
Toukokuun puolivälissä alkoi myös sesonkitilausten toimitus Helsinkiin. Keräsin viikoittain maasta kaiken siihen mennessä valmiiksi kasvaneen ja sidoin jalokivinarsissit, tulppaanit ja idänvirpiangervojen oksat kimpuiksi. Sesonkitilauksen teema oli kevään herääminen puutarhassa, ja pyrin toistamaan puutarhan jatkuvasti muuttuvaa tunnelmaa kimpuissa. Valtava kiitos kaikille tilauksen tehneille, oli ilo kerätä ja sitoa teille kukkia! Ja vielä ihanampaa oli saada jakaa se onni, jonka itse koin kimppuja suunnitellessa ja tehdessä, ja jonka myös te tilaajat osoititte minulle viesteillä, ilmeillä ja kommenteilla aina uuden kimpun saatuanne. Ette tiedäkään, miten suurta energiaa tuotti sateisena päivänä kylpeä kelta-puna-oranssissa pionitulppaanimeressä kuistilla, tai kuinka riemukasta oli katsella juuri matkaan lähteviä kymmeniä kimppuja käärinpapereissaan oman navetan lattialla, kuin Pariisin kukkaistorilla. (Olen aina viehättynyt suuresti Keski-Euroopan kukkakojuista.)
Tämä sesonkitilaus tulee varmasti olemaan jatkossakin tarjolla, niin ihanaa sen tekeminen oli.
Loppukuusta aloitimme myös koristepuiden istuttamisen tien toisella puolella sijaitsevalle niitylle. Savi oli vielä kosteaa ja pehmeää, ja sitä oli helppo kaivaa, vaikka hikoilla sai silti, sillä kostea savi painaa melk0isesti. Maahan pääsi erilaisia koristeomenapuita, kirsikoita, hopeapaju ja mongolianvaahtera. Tuo puoli puutarhasta tulee kehittymään hiljalleen vuosi vuodelta, se saa olla villimpi ja niittymäinen. Aika näyttää, minkälainen siitä tulee. Ja samalla odotan jo malttamattomana sen ensi keväistä kukintaa.
Summa summarum, tämä oli Ollaksen ihanin kevät tähän asti, ja tiedän että vähintään samanlaisia on tulossa mielin määrin. Toivottavasti saan jakaa niitä kanssanne tulevaisuudessakin, kukin, asetelmin, kuvin ja installaatioin, vaikka millä tavoin!
Salla-Maria